Rajamuodollisuuksia

Helsingissä tapaamme Vladimirin ystävineen. He ovat yhtä hyvässä vauhdissa kuin mekin oltuaan edellisiltana Tavastialla katsomassa Kotiteollisuutta. Ilta on jatkunut aamuun saakka. Paikalle saapuvat myös Tuho ja Need For Treatment sekä näiden kavereita, jotka ovat maksaneet matkasta erikseen. Jostain syystä meidän ystävämme jättävät reissun väliin.

Meininki vaikuttaa mukavan rempseältä. Kaikki ovat fiiliksissä. Edellisillan ja -yön juhlat humisevat päässä niin, että kun bussin takaosassa avataan olutlaatikko, olen kärppänä paikalla. Kello ei ole vielä edes kahdeksaa, joten omien oluiden ostaminen on mahdotonta. Onneksi muilla on tarjottavaksi asti.

Matkalla täytämme maahantulokaavakkeita. Rajalle tultaessa olen jo melko tukevassa seilissä. Olemme ottaneet bändille ryhmäviisumin, koska se on kaikkein halvin vaihtoehto. Paperihommat ovat minun vastuullani. Uusi tilanne, mutta kaiken pitäisi olla selvää.

Passintarkastusjonossa huomaan, että olen kadottanut paperini jonnekin. Ne ovat kaiketi tippuneet bussiin. Syöksyn etsimään niitä paikasta, jossa muistelen istuneeni silloin kun saavuimme raja-asemalle.

En löydä kaavakkeen kaavaketta.

Konttailen bussia päästä päähän eikä papereita vain löydy. Ei tästä tule nyt yhtään mitään. Pengon jokaikisen istumapaikan ja nuohoan lattiat epätoivon vimmalla.

Ei niin mitään.

Toivoni menettäneenä vilkaisen ulos bussin ikkunasta ja huomaan, kuinka kaverit huitovat rajavalvonta-aseman ovella.

”Mitä nyt?”, parkaisen tuskastuneena.

”Se on Sorjonen tuo toinen bussi”, vastaa joku kavereista.

Saatana. Syöksyn seuraavaan bussiin.

Paperit löytyvät kaljalätäköstä.

Ryntään takaisin passijonoon ja yritän turhaan puhallella papereita kuiviksi. Maahantulokaavake on niin märkä ja suttaantunut, että minulle annetaan uusi kaavake täytettäväksi. Saan aikaiseksi pelkkiä harakanvarpaita.

Ei kelpaa. Uusi yritys. Nyt saan apua muilta matkustajilta. Saamme yhteisvoimin maahantulokaavakkeen sellaiseen kuosiin, että se kelpaa rajavirkailijoille.

Seuraavaksi meiltä tarkastetaan viisumit. Koska kyseessä on ryhmäviisumi, täytyy sillä matkustavien ihmisten seisoa tiskillä samassa järjestyksessä kuin miten nimet on kirjattu viisumiin. Tehtävä osoittautuu ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Joku on aina väärässä kohdassa jonoa.

”Noiden Perseitten takia me ei päästä ikinä Venäjälle!”, parahtaa joku naispuolisista kanssamatkustajista.

Lopulta löydämme oikean järjestyksen ja saamme viisumimuodollisuudet hoidettua. Asiat ovat kunnossa. Ainakin hetken.

Seuraavaksi Ukkos-Jussi kadottaa passinsa.

Passi oli tallessa vielä suomalaisella rajavartioasemalla. Nyt sitä ei löydy enää mistään. Suomalaiset rajavartijat saapuvat hätiin ja lähtevät tekemään pikapassia.

Hetkeä myöhemmin uusi passi saapuu. Suomalaiset passipohjat ovat loppuneet, joten rumpalille on tehty passi ukrainalaisiin passipohjiin.

”Voit lähteä vaikka soittamaan mandoliinisooloja Kiovaan”, naureskelee suomalainen rajavartija, kun ojentaa passin Ukrainan-Jussille.

Matka kohti Pietaria pääsee jatkumaan. Pysähdymme matkalla ostamaan juomatäydennystä. Vodkanjuontikielto ei ole enää voimassa tai ainakaan kukaan ei valvo sitä. Kiellon antanut keikkajärjestäjämme makaa sammuneena bussin etuosassa. Häneltä ovat hukkuneet reppu, passi ja alushousut. Kalsareiden hukkaaminen tuskin on suurikaan vahinko, koska kuset ovat lirahtaneet promoottorin housuun jo pariin otteeseen.

Tekijämiehiä.

Pietariin

vpp2

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s