Selvittäessäni identiteettivarkauden jälkipyykkiä ilmenee muitakin huolia. Ei ota eteen. Erektiohäiriö se tästä vielä puuttui. Tutkin nettiä ja siellä tupakointi on mainittu yhdeksi potentiaaliseksi syyksi. Olen viime aikoina polttanut kuin korsteeni. Vikaa on varmasti myös omassa päänupissani. Ensimmäisen kerran jälkeen jännittää, että seisooko se tällä kertaa vai ei. Ja jännittäessä ei seiso varmasti.

Erektiohäiriö antaa kummasti motivaatiota tupakanpolton lopettamiseen. Röökin imeminen loppuu kuin seinään. En tarvitse nikotiinipurukumia enkä muita apukeinoja. Tupakkaa ei tee mieli ollenkaan. Miinuspuolena alkoholinkäyttö lisääntyy samassa suhteessa. Tupakan sijaan tuopin kyytipojaksi alkaa ilmestyä snapseja.

Hermoja lepuuttakseni päätän pistäytyä kavereiden kanssa Riiassa viikonloppureissulla. Meno on kosteaa jo Tampereelta lähdettäessä. Tahti vain kiihtyy, kun olemme kirjautuneet hostelliin ja lähdemme kaupungille. Tankkaan Riga Black Balsamia ja olutta kuin sieni. Tuttuun tyyliini eksyn kavereistani ja seikkailen yksin vanhassa kaupungissa.

Menen Paddy Wheelan’s -nimisen pubin vessaan. Käsiä pestessäni huomaan, että vessaan tulee joku muukin.

Sitten kaikki katoaa, on pelkkää tyhjää.

Herään kadulta nilkka mustana ja turvoksissa, ilman puhelinta ja taskut pengottuina. Minut on ryöstetty. Laahustan kilometrin matkan hostelliin. Nilkkaan koskee jokaisella askeleella. Onneksi passi on sentään tallessa, olen jättänyt sen fiksusti hostelliin.

Seuraavana päivänä käyn kysymässä Paddy Wheelan’sissa, että onko siellä nähty puhelintani. Ei ole. Sen sijaan henkilökunta muistaa minun olleen siinä kunnossa, etteivät jalkani ole kantaneet. Tarjoilijattaret kertovat minun tulleen yläkerrassa olevasta vessasta jalat spagettina. He eivät ole koskaan nähneet vastaavaa. Olen suorastaan valunut alas portaita.

Kumma juttu. Taju ja tolkku minulla ovat hukassa useinkin, mutta jalat yleensä kantavat.

Kotiin palattuani katson kylkeäni ja näen siinä suuren ellipsin muotoisen mustelman, jonka keskellä on kaksi pientä reikää.

Kerron jäljestä Ranelle.

”Saatana, oot saanut sähkölamauttimesta!”, Rane viestii verrattuaan lähettämääni kuvaa netistä löytämiinsä otoksiin.

Samaan johtopäätökseen päätyvät työkaverinikin. Ilmanko veti olon veteläksi.

Itse en uskalla netistä löytyviä kuvia edes vilkaista. Ensi käden kokemus riittää.

Työpaikan naiset patistavat minut työterveyteen tutkituttamaan, etten ole saanut lamauttimesta HIV:tä tai hepatiittia. Ties kuinka monta ihmistä sillä vehkeellä on lamautettu ennen minua.

Lääkäri tutkii jäljet ja toteaa naureskellen, että ne taudit saadaan kyllä ihan eri tavalla. Kyljen reiät ovat vain pintahaavoja, jotka paranevat omia aikojaan. Myös turvonnut ja mustunut nilkka korjaantuu uuden veroiseksi ihan itsestään.

”Parempaa onnea jatkossa”, lääkäri huikkaa hymyillen, kun teen lähtöä.

”Niinpä. Toivotaan näin”, mutisen vastaukseksi.

Yritän hymyilläkin, mutta en saa aikaiseksi kuin onnettoman virnistyksen. Erektiohäiriöstä en ilkeä lääkärille edes mainita.

Sen tiedän, ettei siihen ainakaan sähkö auta.