Teijan lepyttelemiseksi tarvitaan muutakin kuin ne pari kuivaa croissantia, jotka ostan yöllä huoltoasemalta Baltiasta kotiin palatessani, mutta lopulta asiat normalisoituvat. Teijan huoli on tietysti täysin ymmärrettävää. Hän joutuu odottamaan kotona sydän kurkussa, että mitä on tällä kertaa tapahtunut ja missä kunnossa ukko palaa matkalta kotiinsa. Jos palaa. Lupaan yrittää skarpata jatkossa entistä enemmän.

Otra pääsee sairaalasta ja Rogerkin kotiutuu aikanaan. Hykertelen itsekseni, kun kuulen, että sankarit ovat ajaneet vuokra-autolla Liepajasta Riikaan.

Se on ollut varmasti kaunis näky. Kaksi isoa mukiloitua ukkoa kurvailemassa halki Latvian rouvien istuessa takapenkillä. Kuvittelen mielessäni pikaruokapaikan drive-in-kaistan työntekijän ilmettä, jos moiset alfa-urokset kurvaisivat palveltaviksi.

Pääasia, että he ovat kunnossa ja kotona.

Yllätyksekseni vakuutus korvaa varastetun puhelimen. En ole älynnyt koko mahdollisuutta ennen kuin työpaikan assistentti vihjaa, että kannattaisi kysäistä korvausta omasta vakuutusyhtiöstä. Vakuutuksesta olisi varmasti vuosien saatossa saanut korvauksia muistakin puhelimista, passeista ja lompakoista, mutta eipä vain ole tullut mieleen.

Kesä kuluu rauhallisesti. Käyn jammailemassa vanhojen bändikavereideni Maken ja Arton sekä serkkuni Jukan kanssa Joensuussa. Vietämme päivän treenikämpillä soittaen vanhoja klassikoita. ”Rääväsuita ei haluta Suomeen”, ”Black Night” ja ”Wishing Well” ovat tuttuja kappaleita jo Public Lavatoryn ja Dawn Patrolin repertuaareista. On ihan hemmetin hauskaa veivata niitä samoja kappaleita, joilla on aloitellut soittohommia neljännesvuosisata aiemmin.

Muuten soittohommat ovat jäissä.

Ilosaarirockissa näen Terveyskeskuksen Salttua ja kuulen, että pientä lähestymistä Rogerin ja Tumpin välillä on tapahtunut. Eivätköhän nuo saane asiansa sovittua.

Hyvä homma. Veljekset Perseen kohtalo sen sijaan huolettaa.

Loppukesästä soitan Jonssonille ja kysyn vielä kertaalleen, että oliko se nyt sitten lopullisesti siinä.

”Oli”, Jonsson vastaa.

Soitan heti perään Rogerille, kerron uutisen ja kysyn saman kysymyksen.

Vastauskin on sama.

Se ei yllätä, mutta saa olon tuntumaan turhautuneelta ja hieman katkeraltakin.

Lähden viettämään sunnuntaipäivää Hämeenkyrössä pidettävään huutokauppaan ja laitan sieltä tekstiviestin Ukkos-Jussille. Kerron, että olemme bändissä enää kahdestaan.

”Mitäpäs tehdään?”

”Pitää vähän miettiä. Palaan asiaan”, Ukkos-Jussi vastaa.

Teija huutaa minulle polkupyörän kolmellakympillä. Kotiin päästyäni teen kilometrin mittaisen neitsytajon Siuron Koskibaariin.

Pyöräily osoittautuu yhtä takkuiseksi kuin bändiharrastukseni. Kuolinpesän jäämistöön kuuluneen fillarin ketjut tippuvat kolme kertaa eivätkä jarrutkaan toimi. Vauhti loppuu Koskibaarin terassin kivijalkaan.