Juhannuksena 1991 olin Sweinin kanssa Kolilla. Hurautimme paikalle jo aatonaattona ja pistimme leirin pystyyn. Kelit eivät olleet kummoiset, mutta siinähän tuo kaljaa kitatessa meni. Istuimme Talbotissa vesisateessa ja kuuntelimme Arja Korisevaa. Mahtavaa.

Rahaa ei tietenkään ollut hirveästi. Minulla oli eväinä yksi HK:n Sininen ja tuubi sinappia koko viikonlopuksi. Kaljaa olimme ostaneet pariksi ekaksi päiväksi ja sitten oli tarkoitus käydä ostamassa lisää evästä tyhjillä pulloilla, joita keräsimme Sweinin Talbotin alle jemmaan.

Juhannuspäivän aamu valkeni sateisena. Takaiskut alkoivat vilkaisulla Talbotin alle. Sinne jemmatuista kymmenistä tyhjistä kaljapulloista ei ollut jäljellä ainuttakaan. Paikallisen urheiluseuran juniorit ja aktiivit olivat ehtineet käydä apajalla sillä välin kun me nukkua tuhisimme.

Perkeleen verkkarikansa!

Teki mieli lähteä kusemaan kaukaloonsa ja tuikkaamaan huoltorakennukset tuleen. Kyllä vitutti. Eikun kauppaan ja sijoittamaan loput rahat keskikaljaan. Pankkikortti taisi höylääntyä samalla hieman miinuksille.

Takaiskut jatkuivat myöhemmin samana päivänä. Istuskelimme hetken rannassa olevalla nuotiopaikalla. Kun nousimme ylös lähteäksemme haahuilemaan ympäri aluetta, kiinnitin huomiota Sweinin polveen.

Siitä roikkui lauta. Laudassa oli ruosteinen naula, joka oli painunut tyveä myöten Sweinin jalkaan.

Oli Sweinin vuoro vinguttaa korttiaan. Hän hyppäsi taksiin ja kävi paikkauttamassa koipensa Juuan terveyskeskuksessa. Tuntui, että koko juhannus oli mennyt konkurssin puolelle, mutta minua sentään lopulta lykästi.

Menin paistamaan viimeistä makkaranpätkääni leirintäalueen päärakennukseen. Hiilostin sitä hartaasti takassa. Makkarannysä näytti herkulliselta takkatulen loimussa. Kun yritin etsiä makkaralle optimaalista paikkaa, niin enkös minä onnistunut tipauttamaan sen tuleen. Sinne se katosi jonnekin puiden alle.

Voi perse. Olo oli kuin nälkäkuoleman partaalla olevalla rokkarilla, jolta oli juuri viety kyrsä huulilta. Aloin penkoa takkaa vauhdilla. Sohin tikulla puita sivummaksi ja pengoin puiden alla olevaa tuhkaa. Lopulta löysin pienen hiiltynen mytyn, joka oli täysin tuhkan peitossa.

No, eikun sinappia päälle, niin kyllä se menee alas. Ensimmäinen puraisu kertoi, että sitä sinappia pitää olla reilusti. Tuuttasin tuubista tuhkakikkareelle kunnon hunnun ja nielaisin sen kummemmin maistelematta. Vaikka makuelämys jäikin kokematta, niin ruoka antoi kummasti virtaa. Aloin kohennella tulta. Siinä yhtä puoliksi palanutta halkoa siirtäessäni jotain vierähti ulos takasta.

Minun makkarani.

Tuplaeväät! Tänäkään päivänä en tiedä, mitä tulin syöneeni alkupaloiksi, mutta silloin olo tuntui aika voittajalta.