Se oli melko tavallinen joulukuinen perjantai vuonna 2013. Kaljahammasta oli kolottanut pitkin viikkoa ja olin sopinut Teijan kanssa, että pistäydyn yksillä työviikon päätteeksi. Kotiteollisuudella oli keikka Pakkahuoneella, mutta ajattelin jättää sen suosiolla väliin. Viesteilin Hongiston Jannelle, että olisi kuitenkin kiva nähdä, jos bändi saapuisi Tampereelle jo hyvissä ajoin iltapäivästä.

Menin Oluthuoneelle neljän maissa ja istuin samaan pöytään parin kaverini kanssa, jotka olivat saapuneet samoihin puuhiin mitä minäkin. Ensimmäinen puraisu Plevnan Severinistä maistui palalta taivasta. Kyllähän tätä joisi mieluusti enemmänkin, mutta sovittu mikä sovittu.

Hetkeä myöhemmin baariin alkoi valua tuttuja naamoja – Hongisto, Wasenius, Hynynen, Perankoski. Olut alkoi maistua yhä paremmalta. Tuskinpa tuo vaimo pahemmin pahastuisi, jos ottaisin vielä toisenkin. Olisinhan minä kuitenkin kotona jo alkuillasta.

Viidennen tuopin tienoilla Hongisto ja Wasenius alkoivat tosissaan houkutella minua mukansa Pakkahuoneelle.

”Jos mie vaikka soittaisin Teijalle ja pyytäisin siulle luvan lähteä mukaan?”, Janne ehdotteli.

Lopulta päätin soittaa itse ja kertoa muuttuneet suunnitelmat.

”Ihan olen menossa katsomaan kavereiden keikkaa, kun harvoin sattuu mahdollisuus.”

Pakkahuoneella bändin teknikot tekivät hommia täydellä tohinalla. Sinkkosen Jari valmistautui rumpusoundcheckiin. Riisuin talvitakin yltäni takahuoneessa ja asetuin taloksi. Sinkkonen olisi pari vuotta aiemmin tarjonnut juotavaa bändin keikalla Tampereen Yo-talolla, mutta minä olin silloin liikenteessä selvin päin.

”Ota kaljaa! Ota viiniä! Ota kossua!”, rumpali ehdotteli hövelisti.

”En voi, kun oon autolla”, vastasin.

”Ota taksi!”

Silloin pidin pintani loppuun asti, mutta tällä kertaa peli oli jo menetetty. Päätin, että jos joku tarjoaa, niin kyllähän minä voin ottaa. Ja otinhan minä. Heitti hutikan puolelle ihan tosissaan.

Viikkoa aiemmin olin saanut kirjoitettua Puulaakirokkitähden sellaiseen kuntoon, että sitä uskaltaisi tarjota kustantajillekin. Innostuneisuus omiin tekemisiin ja vimmainen nousuhumala saivat minut esittelemään muistelmieni alkusanoja kaikille tutuille ja tuntemattomillekin. Känniääliöys otti valtaa yhä enemmän.

Muistan hämärästi olleeni Kotiteollisuuden keikan aikana yleisön joukossa, mutta seuraava muistikuva olikin vasta Tampereen Keskustorin taksijonosta, jossa selitin Teijalle puhelimessa ja kerroin miten palelee. Sanoin tulevani kotiin heti kun saan taksin alleni. Kaksi tuntia myöhemmin havahduin Teijan soittoon Kalevan ABC:ltä, joka on aivan eri suunnassa kuin Siuro. Kerroin Teijalle tulleeni kahville ja sämpylälle. Minulla ei ollut mitään hajua, miten olin sinne joutunut. Vaimon kehotuksesta tilasin itselleni taksin huoltoasemalle ja hurautin kotiin.

Aamulla selvisi syy yölliselle palelemiselle. Talvitakki oli unohtunut jonnekin matkalle.

Yritin soittaa Hongistolle ja kysellä takin perään, mutta puheluun ei vastattu. Soitin Hynyselle, joka vastasi luuriin hyväntuulisena.

”Hei, ootteko menossa hakemaan vielä kamoja takahuoneesta? Mulla on takki hukassa”, kysäisin.

”Ei kyllä olla menossa. Kaikki kamat on jo kyydissä. Ehkä siun kannattaa käydä itse kysymässä sitä takkiasi sieltä.”

Tuumasin käyväni paikalla maanantaina, nyt en uskaltaisi enää poistua Siurosta millään verukkeella.

Maanantaina singahdin toiveikkaana Pakkahuoneelle heti puoliltapäivin. Eipä näkynyt takkia, takahuone oli täysin tyhjä. Paikalla ollut teknikko kertoi, että henkilökunta oli nostellut kaikki tavarat ja vaatekappaleet bändin bussiin yöllä.

”Hep! Miun takki on kaiketi teidän bussissa!”, huutelin Hongistolle Facebookin chatissa.

”Oho? Vielä kun tietäs että missä bussi on. Miun puhelin on varmaan siellä myös. Selvittelen asioita ja pistän vaikka takin postiin”, Janne vastasi.

Hetkeä myöhemmin selvittely oli tuottanut jonkinasteista tulosta.

”No hitto. Meidän bussi on jossain Savonlinnassa. Meillä on uusi bussikuljettaja ja eihän miulla ole hänen numeroaan nyt tietenkään. Ja en tiedä edes hänen nimeään. Mutta eiköhän tuo löytynne.”

Ei ole todellista! Mitenkähän tällaista voi edes tapahtua? Mitkä ovat todennäköisyydet sille, että kun lähdet Tampereella parille kaljalle niin takki päätyisi Savonlinnaan?

Bussi sentään löytyi. Hyvällä tuurilla siellä olisi myös minun uudenkarhea talvitakkini. Janne lupasi laittaa takin postiin, jahka saisi sen käsiinsä.

Kului pari viikkoa. Uudenvuodenaattona postista tuli ilmoitus noudettavasta lähetyksestä. Nuijamaalta lähetetystä paketista löytyi viikattuna Suomea kiertänyt takkini ja sen päältä pieni rasiallinen sydämenmuotoisia belgialaisia suklaakonvehteja.

Hyvä keikka.