Vuonna 1991 Joensuun Ilosaarirock täyttää 20 vuotta ja siirtyy Ilosaaresta Laulurinteelle. Minua pyydetään takaamaan vekseliä, jolla maksetaan ulkomaalaisten bändien ennakkomaksut. Hommassa ei olisi pienintäkään riskiä. Vekseli luvataan kuitata pois heti festivaalin jälkeisenä maanantaina.

Mikäpäs siinä, jos se festivaalin onnistuminen on siitä kiinni. Onhan minulla osa-aikatyökin.

Käyn sutaisemassa nimeni paperiin.

Festivaaliviikonloppuna en jaksa miettiä koko asiaa. Hoitakoot pankkiasiansa niin kuin puhe oli. Festaroin täysillä koko viikonlopun ylläni t-paita, jossa mallataan Iltasanomien lööppiä.

”Ilosaarirock, 20 vuotta – eikä suotta”, kirkuu lööppi joka toisen vastaantulijan yllä. Paitoja jaetaan yleisölle aika hövelisti.

Festarit sujuvat osaltani niin railakkaasti, että herään maanantaina aamuyöstä Joensuun raviradan katsomon edestä. Säikähdän pahanpäiväisesti.

Minut on kääritty muoviin.

Alkupaniikin jälkeen saan taisteltua itseni vapaaksi. Minulla ei ole hajuakaan miten olen päätynyt muovin sisään eikä nyt ole aikaa sitä selvittää. Minun pitää lähteä kavereiden kanssa reilaamaan. Etsin taksin, jolla hurautan kotiin pakkaamaan.

Pakkaamista ei tosin ole paljoa, koska otan mukaani vain vähän vaihtovaatteita, hammasharjan ja uimahousut. Vahvistan vanhaa Siwa-reilikassiani lisäämällä siihen yhden muovikassikerroksen lisää ja teen ylimääräisen kantohihnan narusta. Kieputan narun ympärille paperia pehmusteeksi ja vedän päälle maalarinteippiä.

Kamat kassiin ja olen valmis.

Reissuseurakseni ovat lähdössä Ana ja Rane.

Ana on tuttu kaveri jo ala-asteen ensimmäiseltä luokalta. Juuri ennen armeijaan menoa teimme reissun Münchenin Oktoberfestille. Hampurissa Ana odotti ulkopuolella, kun minä lampsin tyttöbaariin. Lyhyen jutustelun jälkeen pitkä kaunis musta nainen johdatti minut looshiin ja veti perässämme verhot kiinni. Nainen kaatoi sangossa viilenemässä olleesta kuohuviinipullosta minulle lasillisen, kehotti rentoutumaan ja alkoi ottaa minulta suihin.

Olo oli kuin kokoomusnuorella.

Rentoutumiseen ei mennyt pojanklopilta kummoista aikaa. Koko toimitus oli ohi turhankin ripeästi. Juomaakaan en ehtinyt santsaamaan kuin suullisen.

Tasapeli.

Kävelin ulos looshista, menin baaritiskille ja päädyin juttusille vaalean tytön kanssa, joka oli pukeutunut nahkaremmeihin. Musta nainen saapui hetkeä myöhemmin looshista viereeni baaritiskille.

”Eikö sinulle riitä mikään?”, nainen ihmetteli nauraen.

No ei. Ei ainakaan rahat.

Hetkeä myöhemmin olin pyytämässä ulkona kärvistelleeltä Analta rahaa lainaksi, että pääsisin paikkaan uudestaan. Kaveri ei suostunut lainaamaan vaikka tarjosin isäni ennakkoperintönä antamaa kelloa pantiksi. Tunnelma kiristyi siihen pisteeseen, että aloimme tapella keskellä Reeperbahnia.

Minä mätkin Anaa turpaan samalla kun hän otti kiinni pitkistä hiuksistani ja tarjosi polveaan otsaani. Minuutin tappelun jälkeen älysimme, että ympärillämme oli turisteja ja läheisen baarin ilotyttöjä katsomassa esitystä. Tuumimme, että eiköhän tämä liveshow jo riitä ja lähdimme autoon nukkumaan.

Samoihin aikoihin tutustuin Raneen. Rotevasta roudarista tuli nopeasti hyvä ystäväni ja luottokuskini.

Rane heitti minut ja Anan armeijaankin. Olimme varuskunnan portilla viime hetkillä ja aivan ympäripäissämme. Loppumatka piti kävellä. Paikalla päivystänyt kapiainen katsoi hetken horjumistamme ja sanoi lopulta Ranelle, että hän saa erikoisluvalla heittää tyypit kasarmille asti.

Matkustimme perille rehvakkaasti Saabin konepellillä istuen.

Kasassa on siis hyvä reissuporukka. Ana ilmoittaa olevansa tulossa meille. Soitan odotellessani Ranelle. Minun heräillessäni raviradan portailta Rane on löytänyt itsensä raviradan ja venesataman välisestä pajupusikosta. Hengästyttää kuulemma vieläkin. Sovimme, että tapaamme rautatieasemalla hetkeä ennen junan lähtöä.

Interrailkortit ostettuamme hyppäämme Turun junaan. Samalla junalla matkustavat Turkuun muuttaneet vanhat bändikaverini Jake ja Ema.

”No, oliko mukava herätys?”, Jake virnuilee.

”Kuinka niin?”

”Löysin siut aamuyöstä raviradalta sammuneena. Siinä oli lähellä rakennusmuovia. En voinut mitenkään vastustaa kiusausta!”