Tsibadebabebou, hörhöt!

Jostain kumman syystä ensimmäisellä yhteisellä matkallani Teijan kanssa minun pitää päästä koluamaan vanhoja sekoilupaikkojani. Siispä starttaamme auton aamulla kohti Amsterdamia.

Kaupunkiin saavuttaessa autosta hajoaa stereot. Niissä oleva kasetti jää jumiin eikä sitä saa millään pois. Kasetille on nauhoitettu Remu Aaltosen koko soolotuotanto.

Tsibadebabebou soi taukoamatta.

Jätämme auton parkkiin hiljaisen kadun varteen ja lähdemme etsimään sopivanhintaista majoitusta mukanamme tärkeimmät tavarat, kuten vaihtovaatteet, kameralaukku ja Teijan lääkkeet. Kierrämme keskustan hostelleja, mutta missään ei ole tilaa. Kaupungissa vietetään jotakin massatapahtumaa, ja kaikkialla on tupaten täyttä.

Koska olen käynyt kaupungissa pari kertaa aiemminkin, ehdotan muille, että kävisin tiedustelemassa hotelleja yksin. Homma hoituisi nopeammin ilman kassien ja laukkujen raahaamista. Teija ja Swein jäävät huilaamaan keskustan baariin matkatavaroiden kanssa.

Kierrän keskustan hotelleja ja hostelleja puolijuoksua, mutta kaikkialla on joko täyttä tai hintataso on aivan liian korkea meille.

Toivotonta.

Paluumatkalla oikaisen parisataa metriä pitkän hämärän kujan kautta. Kuja näyttää lähes autiolta, sen puolivälissä palaa yksinäinen valokyltti. Valokylttiä lähestyessäni huomaan, että sen alla olevasta ovesta tulee porukkaa ulos. Jatkan kävelyäni, mutta olen jännittynyt kuin viulunkieli, valmiina toimimaan salamannopeasti, jos joku yrittää rullata. Lopulta erotan mitä kyltissä lukee.

”Gay sauna.”

Pojat ovat tulleet välillä vilvoittelemaan ulos, tuskinpa ovat rullaamassa ketään. Joku Tom of Hollandeista viheltää perääni kun viiletän ohitse pakarat jännityksestä pinkeinä.

Pidän palaverin Teijan ja Sweinin kanssa. Mitäs tehdään? Majoitusta ei tunnu löytyvän sitten millään. Päätämme nukkua yömme autossa. Muutakaan ei ole tarjolla.

Autolle palatessa huomaamme, että kadunvarteen parkkeerattujen autojen apukuskinpuoleiset ikkunat ovat rikki. Joku on putsannut autoja oikein urakalla. Saabin sivuikkuna sentään on ehjä, mutta oven lukko on murrettu.

Rosvot ovat myllänneet koko auton. Kaikki tavarat on pengottu. Sydän pamppaillen tutkimme tiekartan. Sen välissä on minun ja Teijan rahakätkö. Kartta on läväytetty auki, mutta sen viimeinen taitos on pysynyt kiinni. Sinne jemmatut setelit ovat jääneet rosvoilta huomaamatta. Murtomiehet ovat kelpuuttaneet mukaansa ainoastaan autostereot.

Siitäs saivat. Toivottavasti hörhöt tykkäävät Remusta.

Tapahtunut vituttaa minua siinä määrin, että juon vielä muutaman kaljan ennen nukkumaanmenoa. Asetun apukuskin puolelle ja napsautan tölkin auki. Muut nukahtavat pian.

Kahden aikaan yöllä huomaan, kun kaksi nuorta sälliä kävelee auton ohitse. Toisella on käsissään sivuleikkurit.

On jätkillä otsaa! Palaavat pokkana rikospaikalle!

Pomppaan autosta ulos, mutta tyypit ottavat saman tien jalat alleen ja katoavat sivukujalle. Minun on turhaa lähteä perään. Kolleilla on kotikenttäetu. Otan kaljatölkin mukaani ja lähden kuselle. Samalla on mukava vähän jaloitella. En laita edes kenkiä jalkaani vaan läpsyttelen asvaltilla avojaloin.

Lorotellessani huomaan kaksi parkkeerattua autoa reilun sadan metrin päässä. Toinen niistä on poliisiauto. Noiltahan voisi käydä kysymässä, että miten toimia rikosilmoituksen kanssa.

Poliisit ovat tekemässä ratsiaa. Heidän pysäyttämänsä henkilöauton tavaroita pinotaan kadulle tutkittavaksi. Auton kuljettaja mulkaisee minua vihaisesti kun ilmestyn paikalle kaljaa hörppien.

Vituttaisi minuakin.

Poliisit ihmettelevät hetken, että mistä hönöveikko tupsahti paikalle, mutta ovat lopulta oikein ystävällisiä ja kertovat minulle reitin lähimmälle poliisiasemalle, jossa voin käydä tekemässä aamulla rikosilmoituksen vakuutusta varten. Läpsyttelen takaisin Saabiin ja nukahdan.

Aamulla menen Teijan kanssa tekemään rikosilmoitusta. Samalla olisi saatava jotain aamupalaa. Poliisiaseman vieressä on coffee shop. Luulisi tuolta nyt saavan aamukahvia.

Paukahdamme sisälle ja kysymme aamiaista. Tiskin takana olevat tyypit katsovat meitä hölmistyneinä ja kertovat, että kahvia saa kyllä. Sämpylöistä on turha haaveilla. Tiskillä olevasta menustakin löytyy vain erilaisia kannabislaatuja.

Kevyitä ovat alankomaalaisten aamiaiset.

Rikosilmoituksen ja kahviaamiaisen jälkeen tutkimme karttaa. Aivan Amsterdamin kupeessa näyttäisi olevan pieni kaupunki nimeltään Weesp. Kurvaamme kaupunkiin ja löydämme sopivanhintaisen huoneen heti ensimmäisestä hotellista. Homma lähtee nousuun. Kysäisen hotellin respasta, että mihin voin jättää autoni.

”Jätä tuohon eteen vaan. Tämä on rauhallinen kaupunki.”

Teen pahvista kyltin ikkunaan siltä varalta, että joku saisi päähänsä murtautua autoon uudestaan.

”No radio, anymore.”

Illalla kaupunkikävelyltä palatessamme huomaan paikallisten hippien polttavan pilveä aivan Saabin vieressä. Hyvä etteivät puskurilla istu. Luotan siihen, että hörhöt osaavat lukea ja lähden nukkumaan.

On minun ja Teijan ensimmäinen yhteinen hotelliyö. Ylenpalttista romanttisuutta hillitsee hieman lisävuoteessa nukkuva Swein, mutta yöpyminen puhtaissa lakanoissa tekee hyvää. Viikon mittaisen autossa nukkumisen jälkeen sitä osaa arvostaa aivan eri tavalla kuin normaalisti. Noudatamme samaa kaavaa minun ja Teijan tulevillakin autoreissuilla, joita suunnittelemme iltaisin Euroopan tiekartastoa lukemalla. Minä olen tottunut nukkumaan milloin missäkin ja Teijakin on vanha partiolainen. Nukumme matkoilla pääosin autossa tai teltassa ja välillä nollaamme tilannetta hotelliyöllä. Pääasia, että pääsemme reissuun vaikka budjeteillamme ei ole varaa nukkua jokaista yötä hotelleissa.

Sweinin Talbotiin murtaudutaan matkamme aikana. Auto oli pysäköity minun parkkiruutuuni Kirkkokadulla. Emme menettäneet mitään. Saabin stereot olisivat päätyneet varkaille kotonakin.

Remulla tai ilman.

love

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s