Liepajassa on toisena bändinä latvialainen hardcore-yhtye SideMind, jolla on ainakin nettisivujensa perusteella isompi vaihe silmässä. He tuntuvat tekevän hommia oikein tosissaan. Annamme heidän elää rock-unelmaansa ja avaamme illan.

Railakkaan alun jälkeen olen siirtynyt hetkeksi vesilinjalle. Selvistely, keikkapalkkiopitsa ja keikkapaikan yhteydessä sijaitsevassa hotellissa nukutut päiväunet ovat tehneet hyvää. Olen iskussa! Nyt vedetään hieman heikommin menneiden alkukeikkojenkin edestä. Soitamme keikan järjettömällä fiiliksellä sekä kovalla energialla ja se tarttuu myös yleisöön.

Nyt on kivaa!

Runsaslukuinen yleisö joraa innoissaan eikä kielimuurikaan haittaa. Yleisö möykkää parhaansa mukaan mukana. Siistiä! Välispiikit hoituvat englanniksi. On aivan perhanan mukavaa turista yleisön kanssa ja läpsiä käsiä kappaleiden välissä.

Keikan loppupuolella Ukkos-Jussi poistuu rumpujensa takaa ja kävelee lavan etuosaan. Hän nostaa rehvakkaasti jalkansa kulmamonitorin päälle ja kumartuu heittämään ylävitosia yleisön kanssa. Riemua ei kestä kauaa.

Ukkos-Jussin jalka lipeää monitorin päältä ja rumputaiteilija tipahtaa lavalta pää edellä tanssilattiaan. Ryntäämme katsomaan miten hänen kävi. Ukkos-Jussi makailee pöllämystyneen näköisenä lattialla. Hän ei taida itsekään tajuta mitä juuri tapahtui, mutta sanoo olevansa kunnossa.

Yleisö nostaa rumpalin ylös ja takaisin lavalle. Ukkos-Jussi lähtee taivaltamaan rumpujensa taakse. Jurskis hykertelee saatuaan taltioitua sukelluksen videolle. Se on näyttänyt yhtä aikaa sekä pelottavalta että helvetin hauskalta. Spiikkaan yleisölle, että kaveri on kunnossa ja ilmoitan seuraavan kappaleen.

Vilkaisen rumpujen taakse. Rumpupalli on tyhjillään. Ukkos-Jussi on kadonnut jonnekin. Löydän hänet makaamasta kitaravahvistimeni takaa, virne naamallaan.

”Kaikki hyvin?”, kysäisen varovasti.

”Joo, ei tässä mitään”, Ukkos-Jussi vastaa kättään heilauttaen.

”Pitäisikö sinun mennä tuonne rumpujen taakse?”

”Totta kai!”, Ukkos-Jussi ilmoittaa pirteästi, mutta ei kuitenkaan tee elettäkään noustakseen.

”Vaikka ihan kohta puoliin. Meillä kun ois tässä tämä keikkakin menossa.”

”Huilaan tässä vielä pienen hetken. Jatketaan sitten.”

Homma selvä. Juttelen hetken aikaa mukavia yleisön kanssa. On se ilmoja pidellyt. Rogerkin on onneksi juttutuulella. Saamme höpötettyä rumpalille toipumisaikaa tunnelman sen kummemmin kärsimättä.

Lopulta Ukkos-Jussi pääsee takaisin rumpujensa taakse ja keikka jatkuu normaalisti. Paremminkin. Olemme huikeita. Yleisökin on liekeissä. Lavan edusta täyttyy tanssijoista.

Mahtava keikka!

Keikan jälkeen totean, että olen juonut vettä jo ihan tarpeeksi. Takahuoneeseen on tuotu vodkaa ja kaljalippujakin olemme saaneet niin että riittää.

SideMind valmistautuu omaan keikkaansa. He ovat kyrpiintyneen oloisia. Heidän rumpalinsa käy kuumana ja kiukkuaa Ukkos-Jussille. Meillä ei ole hajuakaan, että miksi. Latvialaisbändi aloittaa oman keikkansa, joka ei lähde lentoon missään vaiheessa. Yleisö ei jaksa innostua ollenkaan. Bändin soitto on tarkkaa ja teknistä mätkintää, mutta siinä kaikki. He eivät saa minkäänlaista kontaktia yleisöön.

Keikan jälkeen yksi bändin jätkistä avautuu Rogerille.

”Miksi meistä ei pitänyt kukaan, mutta kaikki rakastivat teitä?”

”Teiltä puuttui meininki. Ei se oo sen kummempaa”, Roger vastaa.

Minulla taas on omat murjotuksen aiheeni. Minulle ei ole annettu kaljalippuja, vaan ostan olutta omilla rahoillani. Ajattelen, että kaverit kostavat alkureissun juopotteluni näin tylyllä tavalla. Eihän tuo nyt kovin kalliiksi tule, mutta periaatteellisella tasolla tällainen kyykytys on perseestä.

Muistan mainita asiasta tuon tuostakin koko loppureissun ajan. Bändikaverini eivät myönnä mitään. Totuus valkenee vasta kotona pyykkiä pestessä.

Shortsieni taskut ovat pullollaan minulta olevinaan pimitettyjä kaljalippuja.