Juhannus 1989 oli kostea. Kosteus oli kestänyt jo kolme viikkoa. Minä ja Riivattu olimme palaamassa Interraililta Siwan muovikasseista tehtyjen rinkkojen ja kortsuilla kiinni sidottujen Pasok-lippujen kanssa. Näistä voitte lukea lisää Puulaakirokkitähden Pasok 1989 -osiosta, Koiralaumasta sosialistipuolueeseen on eka osa.

Koko matkaa oli siivittänyt uho siitä, että tulemme juomaan reissun aikana 400 kaljaa per nenä. Edellisellä reissulla oli molemmilla mennyt 350 kaljaa alas kurkusta, joten se oli aivan luonnollista pistää pykälällä paremmaksi.

Kaljaa olikin kaatunut kitusiin hyvällä tahdilla. Olimme suunnitelleet nukkuvamme puistoissa, mutta kylmien öiden takia jouduimme turvautumaan hotellimajoitukseen. Saimme vuokratuksi huoneen edullisesti ja puolituttu hotellinomistaja kutsui meidät heti ensimmäisenä iltana tyttärensä 18-vuotisjuhliin uima-altaalle. Mukava meininki, eipä siinä mitään, mutta majoitussuunnitelmien muutos aiheutti sen, että jouduimme tinkimään ruoasta.

Teimme joka aamu mururessiä, jolla sinnittelimme koko päivän. Nakkasimme kattilaan viisi viipaletta leipää, vähän vettä ja nokareen voita. Jaoimme mössön kahteen osaan ja joimme päälle puoli litraa maitoa. Ja sitten kaljojen kimppuun.

Eräänä aamuna oli minun vuoroni käydä hakemassa maitoa puolen kilometrin päässä olevasta kaupasta. Paluumatkalla minulle iski rytmihäiriökohtaus ja minun oli istuttava kadun varressa olevalle matalalle muurille haukkomaan henkeä. Hetkeä myöhemmin meni taju.

Heräsin kadulta siihen, kun mukanani ollut kulkukoira nuoli naamaani. Nousin ylös, poimin maitotölkin maasta ja lähdin taivaltamaan kohti hotellia. Sydän hakkasi ylikierroksilla ja hengästymisestä huolimatta en meinannut saada happea. Puiden lehdet muuttuivat vihreistä violeteiksi ja muutenkin maailma vaikutti sumealta.

Matkalla huoneeseeni olin horjahtaa vielä uima-altaaseen, johon Riivattu oli hypännyt aiemmin vaatteet päällä, kun oli rikkonut 200 juodun kaljan rajan. Huoneessamme kerroin uutiset Riivatulle.

”Nyt ei oo kaikki kunnossa. Minun pitää huilata nyt, ei passaa juoda mitään.”

Riivattu varmisteli, että minut uskaltaa jättää toipumaan yksin ja lähti kylille. Parin tunnin päästä kohtaus oli mennyt ohi, mutta olo oli edelleen heikko. En saanut juotua koko päivänä kuin yhdeksän olutta.

Juhannusaattona olimme jo aika ryytynyttä poikaa. Istuimme Tukholmasta Turkuun matkaavalla laivalla, joka oli koristeltu juhannuskoivuin ja yritimme pitää tahtia yllä. Ruokaan ei ollut enää varaa, viimeisin ateria oli muodostunut tanskanlautalla nautituista leipäpalasista, voipaketista ja suklaalevystä, ja sen energiapommin turvin uskoimme jaksavamme haasteen loppuun.

Yöllä Riivattu kertoi minulle, että paukut olivat loppu. 400:n maaginen raja häämötti parinkymmenen kaljan päässä, mutta kun ei pysty niin ei pysty.

”Mutta jatka sinä. Edes toinen saa sen rajan rikki”, Riivattu selitti minulle vakavana.

Ja minähän jatkoin. Tahti jatkui tasaisena läpi yön. Aamulla Riivattukin piristyi ja junamatkalla Turusta Joensuuhun hän oli valmis tekemään comebackin. Ilmassa oli taas urheilujuhlan tuntua. Viimeiset tuopit joimme Joensuun torin kupeessa sijainneessa Pörssissä.

Kusela tuli noutamaan meidät baarista autolla. Kun pääsimme kotipihaani Lehmoon paineet purkaantuivat. Ilo ja itku sekoittuivat toisiinsa niin, että Paiholan mielisairaalassa työskennellyt Kusela katseli touhuamme huolestuneena.

”Ei jumalauta, minä näen tuota samaa töissäni päivittäin. Voi vittu, jätkät. Ei oo enää tervettä!”

Suihkun ja vaatteiden vaihtamisen jälkeen Kusela lähti kuskiksi. Heitimme ensin Riivatun kotiinsa ja lähdimme Ilomantsin Kivilahteen, jossa vanhempani olivat viettämässä juhannusta. Kävin ensin ilmoittautumassa heille Rutnikkaniemessä sijainneessa kesäleirissä. Pöhöttynyt ulkomuotoni kirvoitti pari kommenttia, mutta olivathan vanhemmat iloisia, kun eivät olleet kuulleetkaan pojastaan muutamaan viikkoon. Jatkoimme matkaa lahden toiselle puolelle Suukylään, jossa mummollani oli kesäpaikka. Aistit olivat herkistyneet niin, että paruin Kuselan kurvaillessa hiekkateitä.

”Aja hiljempaa! En halua kuolla nyt, kun olen tänne asti selvinnyt hengissä!”

Kusela pyöritteli päätään, vauhtia ei ollut juuri mitään. Kunhan itsekseni panikoin. Mummo keitti minulle riisivelliä. Se toimi kaljaa paremmin. Kirjanpitoni perusteella olin juonut pelkästään viimeisen vuorokauden aikana 36 olutta syömättä mitään. Ei se tuntunut nousevan edes päähän, pöhnä oli normaali olotila. Mummon riisivelli iski kuin pommi. Kelpasi pistää korkki kiinni hetkeksi.

Puistossa nukkumista varten ostamamme rantapyyhkeen annoin tuliaisina mummolle.

Ja mitenkäs kävi haamurajan kanssa? Lopulliset lukemat:

Minä 408, Riivattu 403.