Kerrotaanpas välillä tarina työelämästä. Nokian ilmoitus uusista irtisanomisista sai minut muistelemaan aikoja, jolloin olin siellä töissä itsekin. Nyt kun jätin tuon alkoholin takavasemmalle ja tapahtuneesta on kulunut aikaa, niin jaetaanpas tämäkin muisto.

Niihin aikoihin meillä oli aika kosteita illanviettoja, joskus keskellä viikkoakin. Usein en jaksanut hypätä illan päätteeksi taksiin ja ajaa sillä Siuroon piipahtamaan muutamaksi tunniksi, vaan menin nukkumaan toimistolle. Olinpahan sitten valmiiksi töissä.

Eräänä torstai-iltana oli taas tiimin illanvietto, joka venyi pikkutunneille ja olin lähdössä nukkumaan toimistolle. Silloinen pomoni lähti ensin mukaan, mutta Hotelli Ilveksen kohdalla hän päättikin hypätä taksiin. Koska asuimme ihan eri suunnilla, minä jatkoin matkaani yksin toimistolle.

Juodut oluet ja baari-illan päätteeksi nautittu roskaruoka alkoivat kiertää mahassani niin, että tihensin askelia päästäkseni nopeasti Nokian toimistorakennuksen ala-aulan vessaan. Kävelin puolisen kilometriä konttorille, syötin avainkoodin kortinlukijaan ja astuin tuulikaappiin.

Ja sitten alkoivat ongelmat. Minun avainläpyskäni tipahti huomaamattani pääsisäänkäynnin ulkopuolelle ja lasiovet sulkeutuivat takanani. Eikä ovia saanut yöaikaan auki millään muulla kuin avainläpyskällä, sen enempää ulko- kuin sisäoviakaan.

Yllättäen olin totaalisen jumissa tuulikaapissa – keskellä yötä, päissäni ja kakkahädässä.

Mietin siinä, että on parempi alkaa nukkua. Pääsisäänkäynnin tuulikaappiin ei parane käydä tarpeilleen. Toivoin, että hätä menisi ohi nukkuessa. Käperryin lattialle sikiöasentoon ja nukahdin.

Heräsin, kun joku ravisteli minua. Vartija oli tullut kierrokselleen. Nousin ylös ja selitin jääneeni jumiin. Vartija tarkasteli olemustani epäluuloisesti ja pyysi minua esittämään kulkukorttini.

No, eihän sitä löytynyt. Vartija kyseli, että onko minulla mitään henkilötodistusta mukanani. Lompakosta löytyi ajokortti. Vartijan kirjoittaessa nimeäni muistiin paikalle saapui naispuolinen kollegani. Hän oli matkalla aamusalille ennen työpäivän alkua.

”Hei, kerro tälle tyypille kuka mie oon!”, pyysin kollegalta.

Kollega katsoi minua päästä varpaisiin.

”Minä en puutu enkä tartu tähän millään tavalla”, hän totesi ja jatkoi matkaansa.

Kollegani kanssa keskustellessani vartija oli soittanut minulle taksin. Minun vessahätäni vain yltyi. Kohta tulisi housuun. Viimeisenä tässä nyt taksiin lähtisin. Muutenkin olin kävellyt jo tänne asti.

Sanoin lähteväni kävelemään muualle. Jos vaikka suuntaisin ensimmäiseen puskaan. Ulos astuessani huomasin jotain pilkistävän rappurallista.

Minun avainläpyskäni!

Noukin sen kiireesti taskuuni ja vartijan kääntyessä toiseen suuntaan kipaisin äkkiä parkkihalliin. Parkkihallin sisäänkäynnin kautta kikkailin itseni sisälle toimistorakennukseen ja syöksyin vessaan.

Vessareissun jälkeen mietin helpottuneena mitä tehdä. Ajattelin, että olisi sama mennä omalle työpisteelle nukkumaan. Tiimikaverini olivat yhtä lailla olleet baarissa pilkkuun saakka eivätkä taatusti tulisi sen enempää häiritsemään kuin häiriintymäänkään.

Istuin työpisteeni toimistotuoliin ja suljin silmäni.

Heräsin taas ravistukseen. Sama vartija.

”Nokian turvallisuuspäällikkö on antanut ohjeen poistaa teidät rakennuksesta”, vartija ilmoitti ja teki selväksi, että olisi parempi alkaa hiipiä pihalle.

”Tämähän on törkeää!”, protestoin matkalla ulos. ”Minä lähden nyt suorilta Sorille puhaltamaan ja tuon sieltä todistuksen, että olen täysin selvä!”

Matkalla linja-autoasemalle totesin olevani vieläkin tuhannen päissäni. Jätin Sorin väliin ja lähdin aamubussilla Siuroon nukkumaan.

Iltapäivällä tein paluun työpaikalle. Minun täytyi antaa tiedonsiirtoa työnkaverille. Hiivin sisälle sivuoven kautta. Matkalla työpisteelleni pomo huikkasi, että ehtisinkö poiketa hänen huoneessaan.

”Minulle tuli tänä aamuna postia turvallisuuspäälliköltä ja kehotus keskustella alaiseni kanssa”, pomo sanoi ja ojensi minulle paperin.

”Vartijan raportti. Löydetty Pasi Sorjonen (nimi ajokortista) tuulikaapista. Juopunut Sorjonen kieltäytyi astumaan hänelle tilattuun taksiin. Myöhemmin hänet löydettiin nukkumasta työpisteeltään. Turvallisuuspäällikön määräyksestä Sorjonen poistettiin rakennuksesta. Väitti itse olevansa selvä.”

Karua tekstiä. Kylmäsi ja täristi. Annoin paperin takaisin krapulaiselle pomolleni.

”Että minun pitäisi jutella sinun kanssasi. Onneksi minä en lähtenyt lopulta mukaan toimistolle. Oltaisiin oltu vielä molemmat siellä tuulikaapissa”, pomoni totesi.

Hirvitti ja nauratti yhtä aikaa. Työkaverini ilmoitti, että taitaa olla parempi jättää se tiedonsiirto suosiolla maanantaille.

Tapahtunut hävetti sen verran, että seuraavat pari kuukautta kuljin töihin sivuoven kautta etten vahingossakaan törmäisi pääsisäänkäynnin vastaanotossa päivystäviin vartijoihin.

Viimeaikaisten uutisten valossa käyvät Nokian tuulikaapin ovet taas tiuhaan tahtiin. Suomesta vähenee jopa 1300 työpaikkaa. Ja juuri kun on hehkutettu yhtiön uutta nousukiitoa. Vaikea tuota on ymmärtää.

Haluan toivottaa tsemiä kaikille entisille kollegoille. Älkää jääkö tuulikaappiin makaamaan!