Minäkin olen joskus kauan sitten päässyt ripille. Ensin minut yritettiin pistää ihan rippileirille, mutta eihän se kiinnostanut pätkän vertaa. Jos rippikoulu olisi pakko suorittaa, niin mieluummin kävisin sen päiväkoulussa, josta olisi lyhyt matka pärisytellä mopolla treenikämpille soittamaan heviä. Vanhempia painostaen sain heiltä lupalapun, jossa kerrottiin, että leirin aikaan olisimme perheen kanssa autoilemassa Norjassa.

Päivät menivät Jeesusta ihmetellessä ja illat Tunturi Super Sportilla pärisytellessä sekä rumpuja hakatessa. Ozzy Osbournen ja kumppaneiden opit jäivät mieleen Jeesusta paremmin, mutta suulaasta luonteestani johtuen minut kuitenkin valittiin olemaan eräs konfirmaation kantavista voimista. Kun olisimme alttarilla, minun tulisi lukea loitsut tarpeeksi kovalla äänellä, että muutkin pysyisivät rytmissä mukana.

Konfirmaatiota edeltävänä iltana minua pari vuotta vanhempi naapurin Emppu oli saaanut hommattua jostain pullollisen Ruskaa, väkevää puolukkaviiniä. Hurautimme mopedeilla Onkilammen rantaan juomaan pullon pois. Emppu vakuutteli, että konfirmaatiota varten olisi syytä harjoitella. Ja minähän harjoittelin.

Aamulla oli paha olo. Päässä huippasi ja silmät olivat yhtä punaiset kuin tennarit, jotka vedin hikoillen jalkoihini ennen kuin lähdin vanhempien kyydillä kohti Kontiolahden kirkonkylää.

Eipä minusta paljon tilaisuuden kannattelijaksi ollut. Happi uhkasi loppua niin, että suurin keskittymiskykyni meni tajuissani pysymiseen. Hyvinpä tuo tilaisuus meni, saimme naimaluvat ja nakkasimme valkoiset kaavut päältämme. Mielessä siinteli jo tulevat lahjakortit.

Lahjakorttejakin tuli muutama. Niiden lisäksi sain tädiltäni kalvosinnapit, joiden merkityksen tulisin kuulemma oivaltamaan vasta myöhemmin. Täydellisen pommin pudotti kuitenkin Uimaharjussa asuva mummoni.

Hän antoi minulle rippilahjaksi haulikon.

Sain häneltä päällekkäispiippuisen Valmetin, jonka isäni äiti oli ostanut silloiselta vävyntekeleeltään. Huonojalkaisen miehen eräinnostus oli hyytynyt parin ensimmäisen metsästysreissun jälkeen ja haulikkoon sijoitetuille rahoille olisi muutakin käyttöä. Mummoni päätti hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olin toki pienenä kloppina kulkenut isäni kanssa metsällä, mutta ne harrastukset olivat jääneet siinä samassa rytäkässä, kun rokkihommat alkoivat kiinnostaa.

Nyt ihmettelin rippilahjaani hämmennyksen vallassa, että mitä hittoa minä tällä oikein teen.

Eipähän niitä lahjoja passaa alkaa suin päin myymäänkään, joten haulikko löysi paikkansa huoneeni seinältä, Van Halenin julisteen välittömästä läheisyydestä. Minulla oli kaikki asiaankuuluvat luvat, mutta käyttöä pyssylle ei juuri löytynyt. Joskus yritimme poikien kanssa kokeilla pyssyä ja kurvasimme mopoilla läheiselle hiekkakuopalle, mutta ennen kuin ehdimme ampua laukaustakaan, säntäsi maalin takana sijaitsevasta lepikosta paikalle kimmastunut suunnistaja, joka passitti meidät muualle ammuskelemasta viattomia ihmisiä.

Vuodet vierivät ja muutin pois kotoa, rippihaulikko jäi isäni hoiviin. Hän piti siitä hyvää huolta, öljysi sitä siinä missä omia aseitaankin. Kun muutin Teijan kanssa Siuroon, oli lainsäädäntö tiukentunut aseiden säilytyksen osalta niin, että isäni halusi minun pitävän huolen omasta pyssystäni. Minä olin siinä vaiheessa jo ituhippi kasvissyöjä, joka ei tahtonut tehdä pahaa kärpäsellekään. Eipä minulla ollut käyttöä aseelle senkään vertaa mitä aiemmin. Sen pitäminen aiheutti jopa pientä stressiä. Purin haulikon palasiksi ja kätkin osat eri paikkoihin talossamme.

Pari vuotta myöhemmin päätin tehdä poikkeuksen lahjaperiaatteissani ja myydä Valmetin pois. Kauppasin pyssyä työkaverilleni, joka halusi, että otan aseen näytille töihin. Ihan sisälle asti Nokian toimistorakennukseen en sitä tohtinut tuoda, joten kävin esittelemässä sitä toimiston parkkihallissa. Kaupat jäivät tekemättä, vaikka kollegani asetta kelpo peliksi kehuikin samalla kun mittaili piipun suoruutta autorivistöjen keskellä. Itse odotin hetkenä minä hyvänsä Karhuryhmän syöksyvän paikalle pidättämään häiriintyneet konttorirotat.

Lopulta sain rippihaulikon myyntiin tamperelaiseen aseliikkeeseen, jossa se menikin kaupaksi parissa viikossa, vieläpä suhteellisen hyvään hintaan.

Ituhipin oli taas helpompi hengittää.